Uutisia vuodelta 2005

30.9.2005
Ensi kesäksi on suunnitteilla osallistuminen suurella cosplayjoukolla johonkin tapahtumaan, kuten Animeconiin. Tarkoitus olisi pukea kaikki osallistujat yhden sarjan hahmoihin jotta saadaan aikaan näyttävä kokonaisuus. Kaikki cosplayistä kiinnostuneet (eritoten käsityötaitoiset) voivat käydä ilmaisemassa kiinnostuneisuutensa Keskustelualueella.
2.9.2005
Hallituksen kokouksen yhteydessä päätettiin käynnistää JOTKUT Badgekisa, eli halukkaat saavat suunnitella JOTKUT:iden virallisen rintamerkin. Voittajaehdotus äänestetään myöhemmin sovittavana ajankohtana ja rintamerkkejä on tarkoitus valmistaa myyntiin pieni erä.
31.8.2005
Kesä on ohi ja tiedepuiston tapahtumat ovat loppuneet. Syksyn ja talven tapahtumat jatkuvat Norsilla tavalliseen aikaan eli torstaisin 17:00 alkaen. Niille, jotka eivät ole paikalla koskaan käyneet, suunnitus apua löytyy keskustelualueelta.
11.8.2005
1. - 3.7.2005 pidetyn Jinsein Postjuhannus II saunailta/allnighterin raportti on nyt luettavissa netissä.
14.7.2005
Lauantaina 9.7. pidetty JOTKUT:iden kesäinen nekopiknikki on ohi ja tapahtuman kuvaraportti on nähtävillä netissä.
28.6.2005
Lahdessa 18. - 19.6. pidetyistä Suomen animeyhteisöjen ja -yhdistysten kokouksesta, Bakanaaleista, tehty raportti on nyt nähtävillä netissä.
13.6.2005
Viime lauantaina pidetty JOTKUT:iden kesäinen lolipiknikki on takana päin ja tapahtuman kuvaraportti on nähtävillä netissä.
21.5.2005
JOTKUT:iden ensimmäinen allnighter on takana ja hengissä selvinneet voivat käydä antamassa palautetta keskustelualueella olevaan palauteketjuun.

10.5.2005
Sanomalehti Karjalaisessa julkaistiin juttu Joensuun Otakuiden toiminnasta. Verkkokarjalaisesta juttu poistui jo ennen puoltapäivää.

27.4.2005
Joensuun Otakuiden puolivuotisjuhlaraportti on nähtävillä netissä. Sivua päivitellään lisää sitten kun ehditään.

23.4.2005
Joensuun Otakuiden puolivuotisjuhlat pidettiin Rantakylän nuorisotalolla ja juhlaraporttia sekä valokuvia voi odotella nettiin lähipäivinä.
7.4.2005
Mangapiirin yhteydessä pidetyssä Impromanga tiimin kokoontumisessa päätettiin, että nykyistä projektia, Levitoiva lonkeroappelsiini ja seifukutyttö, jatketaan vielä yhden kierroksen verran. Seuraava kierros alkaa kun vuorot saadaan arvottua.
24.3.2005
Peli-illlan yhteydessä pidetyssä kokouksessa pohdittiin kevään ja kesän ohjelmaa. Huhtikuuksi suunniteltiin hiukan suurempaa tilaisuutta, jossa todennäköisesti tulisi olemaan jokin teema.
Toukokuussa pidettävään Kirsikankukkaconiin on alustavasti ilmoittautunut jo toista kymmentä henkilöä ja bussit ovat meille turhan kalliita, joten auton käyttöönsä saavia jäseniä pyydetään ilmoittautumaan miiteissä.
Kesäksi ei ole vielä saatu järjestettyä mitään tiloja (Norssi ja Monttu on kiinni), joten jäseniä pyydetään etsimään mahdollisia tiloja kesäajaksi, mielellään videotykillä varustettuna. Endotuksia ja löytöjä voi käydä esittelemässä foorumeilla omassa viestiketjussaan.
11.2.2005
Joensuun Otakuiden Impromanga on vihdoin ja viimein käynnistynyt. Ensimmäinen projekti on Levitoiva lonkeroappelsiini ja seifukutyttö.
17.1.2005
Joensuun Otakuiden foorumi on avattu Suomen Animeunionin sivustoilla. Foorumin käyttäminen vaati rekisteröitymistä ja sisäänkirjautumista.
Myös Impromangan kotisivut on avattu ja tarinointi aloitetaan heti kun vuorot on päätetty.
13.1.2005
Animeilllan päätteeksi pidetyssä kokouksessa mietittiin yhdistyksen rekisteröimistä (laitehankinnat ja yhdisykselle tilin aukaiseminen mahdollista) sekä liitymistä Suomen animeunionin jäsenyhdistykseksi.
Logokilpailun voittajaksi äänestettiin yksimielisesti Ehdotus 4.
Päätettiin alustavasti hallitus (josta puuttuu vielä rahastonhoitaja): Yhdistys tarvitsee vielä tilintarkastajan ja varatilintarkastajan, jotka eivät voi olla hallituksen jäseniä.
Lisäksi Käytiin läpi ideoita tulevalle vuodelle:
Takaisin pääsivulle.