Odotettavissa iltaan asti: Räikeitä pukuja, röyhelöitä ja vanha setä kameran kanssa.
Perjantai kello kolme karavaaninjohtaja vaati kaikkia ehdottamasti ajoissa paikalle ollen itse tavalliseen tapaansa myöhässä. Muutaman minuutin myöhässä pääsemme liikkeelle polttoainerekallamme varsijousin aseistautuneet moottoripyörärosvot perässämme...
Kun vauhtia oli tarpeeksi jotta kukaan ei enää uskaltanut hypätä liikkuvasta autosta pyörähti tämänkertainen aivojensulatusmusiikkielämys pyörimään. Kolme tuntia Momoi Harukoa, Chihara Minoria ja Miyuki Sawashiroa myöhemmin kyytiläiset eivät enää pystyneet saamaan suustaan järkevää lausetta, toisaalta eipä puheissa ollut kovin merkittävästi järkeä siihenkään mennessä, mutta lapsien kasvattaminen orjakauppaa varten oli selvä merkki vaihtaa Beethoveniin. Kakkosautossa oli ilmeisesti panostettu Azumangan soundtrackiin, joten juttujen taso oli varmaankin ihan inhimillisellä tasolla. Loppumatka sujuikin ilta-auringon ja klassisten sävelmien ryydittäessä edelleen epäkoherenttina ja irrationaalisena jatkuvaa keskustelua moottoritienopeuksissa... Emme kyllä ajaneet siinä vaiheessa enää moottoritiellä.
Majoituksessa odotti mieluisa yllätys sen jälkeen kuin olimme ratkaisseet sfinksin mysteerin ja saaneet muisteltua huoneiden koodinumerot tyhmiin päihimme. Kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti huone ei muistuttanutkaan vankilaa tai hylättyä orpokotia ,vaikka näyttikin sellaiselta ulospäin, vaan oli sisältä selkesti lämpimämpi kuin ulkoilma ja saimme käyttöömme jopa lakanat... Turhaan siis raahasin mukanani makuupussin. Loppuilta sujui katsellen kämmenenkokoiselta ruudulta Azumangaa, häiriten naapureita kovaäänisellä naurulla, erinäisten käsikonsolien ääniefektimyrskyllä ja odotellessa toisen auton saapumista perille asti.
Lauantaiaamuna conijännitys oli huipullaan ja sen ylitti vain niskajännitys joka johtui ilmeisemmin seitsemän tunnin ajomatkasta tai hotellin herneenkokoisista vanusäkeistä, jotka oli nimetty täysin epäloogisesti tyynyiksi.
Conipaikkalle on vain puoli kilometriä ja ilma on kylmä, joten lähdelle liikkeelle myöhään ettemme joudu jonottamaan pitkään. Onneksemme jonossa meitä ennen on vain kaksi henkilöä. myöhemmin meidän jälkeemme jonoon liittyy vielä kaksi muuta ihmistä ja sitten ovet aukeaa... Järjestäjien määrä ylitti vieraiden määrän, mutta eipähän joudu jonottamaan mihinkään. Aloin jo miettiä olisiko tynkäcon ollut sittenkin parempi nimitys, mutta porukkaa alkaa virrata sisään kiihtyvällä tahdilla ja kauppa-alueelle ja FF fightin ovelle syntyy paikoillen coneille tyypillisempi ilmapiiri... ahdas ja kuuma. muualla oli melko ilmavaa, joten vierasmäärä tuntui laskeneen samassa suhteessa keski-iän kanssa. Lisäksi Turku tuntui elävän omalla aikavyöhykkeellään. Jokainen ohjelma alkoi järjestelmällisesti 15 minuuttia myöhässä vai oliko akateeminen vartti jäänyt järjestäjillä päälle?.
Seurueen muiden jäsenten viihtyessä käytävillä käyn kuuntelemassa luentoja. Luento kimonoista, luento lolitamekoista, luento koulupuvuista... luennoistijoilla, kuten japanilaisilla tuntuu olevan turhan reilusti mielenkiintoa naisten vaatetukseen. Katsoin ohimennen esityskisan ja odottelin tylsistyneenä luentoa maid-mekoista ja innostuneena koulu-uimapuvuista, mutta sen sijaan luentosaliin tulikin vanhempi herrasmies ja puhui ärräpäät lentäen yakuzoista. Päivä oli pelastettu eikä illan vesisade tai ylihintainen, -rasvainen ja -suolainen pitsa onnistuneet sitä enää pilaamaan. Lisäksi conista mukaan eksynyt Shinku-figuuri osoittautui varsin laadukkaaksi ollakseen halpa heräteostos. karavaaninjohtajan ostamasta irtihakatusta Chiyo-chanin päästä en sano mitään.
Sunnuntaina kukaan, edellisillan Munchkin-maratoonin ja askartelun takia, ei jaksanut edes herätä ennen conin alkamista. No eipä aamusta ollutkaan mitään kiinnostavaa ohjelmaa vaan päätimme rynnätä sisään suoraan cosplay kisaan. Loppuconi vierähti ihmetellessä conivieraiden improvisoimaa ohjelmaa, joka vaihteli välillä naruhyppy - joukkoraiskaus.
Oli jälleen aika kääntyä kotia kohti vaikka osalla kyytiläisistä roikkui hihasta epämääräisiä otuksia, huutaen "ei saa lähteä". Valitus ei auttanut vaan siirryimme takaisin kotitaipaleelle mieltä kääntävän musiikin ja vatsaa kääntävien jutunaiheiden parissa kevyen sateen puhdistaessa turun ilmaa otakusaastasta.
